Jututimme MM-kisojen kunniaksi jalkapallosta kiinnostuneita muusikoita. Soundin kesänumerosta löytyy enemmänkin tarinaa, mutta tässäpä hieman esimakua. Futistarinan ykkösosa löytyy puolestaan täältä.

Kysymykset:

1. Mikä maa voittaa MM-kultaa ja miksi?
2. Mikä on unohtumattomin jalkapalloon liittyvä kokemuksesi?

Simo "Sipe" Santapukki - Apulanta:

1. Chile yllättää ja voittaa koko turnauksen! Heillä on huippupelaajia Etelä-Euroopan rahaliigoissa, jotka jäävät julkisuudessa paistattelevien brassien, italiaanojen ja espanjalaisten varjoon. Ei kuitenkaan pelillisesti. Itse asiassa Chilellä on jopa koko kisojen kovakuntoisin ja liikkuvin joukkue, jolla on realistiset mahdollisuudet jymypaukkuun. Turnauskestävyys on tärkeä asia ja Chile voi hyvinkin juosta isommilta ennakkosuosikeilta jalat alta. Lisäksi Chilen valmentaja on kivenkova luu.

2. Unohtumattomin muisto liittyy omaan, sinänsä vaatimattoman ja lyhyeen pelaajauraan. Olimme tappiolla, yliaikaa pelattiin ja saimme vaparin kuudne metrin päässä rankkarialueen rajasta. Valmentaja huusi, että Santapukki ampuu. Asetin pallon paikalleen, otin vauhdin ja tykitin yläristikon kautta verkon perukoille. Sen jälkeen tunnelmat olivat kieltämättä aika hyvät. Lopulta vielä voitettiin ottelu jatkoajalla.

Henri "Henkka" Seppälä - Children Of Bodom:

1. Tämä on vaikea. Brasilia, Saksa, Hollanti, Espanja ja Argentiina ovat varmaan suosikit. Vähän tummempina hevosina tulevat Belgia, Englanti, Ranska ja Venäjä. Sanon ihan piruuttani, että Venäjä vie. Niillä on huikea määrä taitoa ja varmasti kova näyttämisen halu. Ja puikoissa on Italiassa ja Englannissa vakuuttanut Fabio Capello. Se on hyvä kombo.

2. Olen pelannut niin monta vuotta, että hienoja muistoja on kertynyt tosi paljon. Päällimmäisenä tulee mieleen, kun Helsinki Cupin loppuottelussa puskin kulmasta maalin. Finaalissa maalin tekeminen on aina huikea juttu ja voitettiin silloin koko turnaus. Seuraavan vuoden Helsinki Cupin mainoksiin ja julisteisiin olikin sitten päässyt kuva juuri siitä tilanteesta, kun tein maalin. Nolompi juttu oli se, että mulla on kuvassa silmät kiinni, vaikka opetettuhan on, että puskiessakin katseen pitää olla pallossa ja/tai maalissa...

Kai Latvalehto - Aknestik:

1. Hollanti voittaa MM-kultaa. Finaalitappio neljä vuotta sitten oli ihan oikein, koska oranssipaidat pelasivat typerää, ei-hollantilaista peliä. Hollanti voittaa, mutta toivottavasti Arjen Robben tai Robin van Persie eivät tee yhtään maalia, koska molemmat ovat minusta ällöttäviä. Sama homma kuin taannoin van Nistelrooyn kanssa, karjuin aina naama punaisena "syötä!", kun Ruud sai pallon. Tärkeintä ei siis ole voitto vaan että se tulee oikein. Tai tärkeintä ei ole välttämättä edes ottelu vaan kunnon selostus - kuten Hannu-Pekka Hänninen näytti takavuosina. Järjettömän kovaa kamaa - kuin parasta zen-runoutta! "Nouseva laaka tai kenttä on lämpökosteuden liukastama"...

2. Itkin vuolaasti 7-vuotiaana, kun Hollanti hävisi MM-finaalin vuonna 1974 Länsi-Saksalle. Sama kuvio toistui neljä vuotta myöhemmin, kun Argentiina vei vääryydellä mestaruuden. Parhaat jalkapallomuistot ovat jollain kieroutuneella tavalla myös pahimpia, vaikka minulla on ollut onnea päätyä kannattamaan Hollannin lisäksi Liverpoolia seurajoukkueena. Suuret voitot, kuten Mestareiden liigan voitto 2005 ja Euroopan mestaruus 1988, tuntuvat vähemmän painokkailta kuin katkerat tappiot. Voimme toki itse päättää, kuinka raskaasti ja tosissamme asian otamme, sillä kyse on kuitenkin leikistä, oman elämämme kuvitteellisesta ulokkeesta, jonka ei pitäisi heilauttaa arkea mihinkään suuntaan. Siksipä se on niin ihanaa, sillä urheilu (ja jalkapallo urheiluista jaloimpana) on meille katsojille täysin tunneasia. Ja vaikka yleensä kentällä menee päin helvettiä, kuten muutenkin, niin tämä on kuitenkin asia, johon itse ei ole syypää. Joten oululaisen jalkapalloilun nousua odotellessa...

- Omilta juniorivuosilta nousee mieleen kovaa tunneskaalaa edustava kokemus 11-vuotiaana Göteborgissa, kun pelasin suomalaissiirtolaisten omassa Finlandia Bollklubbenissa. Meillä oli ihan iskukykyinen ja perustaitava joukkue. Cup-turnauksessa arpa toi kuitenkin vastaan IFK Göteborgin ykkösjoukkueen, joilla oli jokaisen omalla nimellä ja pelinumerolla varustettu Adidaksen putkikassi. Meidän valmentajamme, joka joutui yllättäen tuomaroimaan pelin, näytti tavoillensa uskollisena keltaisen kortin sijaan Systembolagetin keltaista kuittia, koska oikeat keltaiset kortit olisivat varmaan maksaneet muutaman kruunun. Vedin suoraan aloitussyötöstä pienellä kentällä pallon IFK:n maalin yläkulmaan. 0-1. Mutta peli taisi päättyä jotain 14-1. Emme koskeneet koko pelissä varmaan juuri muulloin palloon kuin keskiympyrässä maalin jälkeen. Tasoero oli murskaava. Jälkeenpäin olen selvittänyt, että vastassa oli joukko tulevia Ruotsin maajoukkueen ja kansainväliset urat tehneitä tähtipelaajia.

Mikki Kauste - Egotrippi + soolo:
1. Eteläamerikkalaiset joukkueet tulevat olemaan vahvoilla kuuman ilmanalan takia. Veikkaan, että voittaja tulee joukosta Brasilia, Argentiina ja Uruguay. Siinä on kolme parasta ja järjestys tiedetään heinäkuun puolella.
2. Isäni oli 70-luvun lopussa työmatkalla Englannissa ja toi sieltä aivan sattumanvaraisesti kaulahuivin, jossa oli jalkapallojoukkueen nimi. Se kaulahuivi on minulla edelleen tallella, se oli punavalkoinen väriltään ja siinä luki Liverpool. Se on ollut suosikkijoukkueeni numero 1 siitä päivästä lähtien. Hommaa ei yhtään haitannut se, että The Beatles tuli samasta kaupungista!

Amerikkalainen metallilegenda Megadeth päätti Oulussa juhlitun mahtavan Qstockin yllättävänkin pirteällä 75-minuuttisella lauantaina 26. heinäkuuta. Trooppisissa olosuhteissa soitettu konsertti oli myös bändiliideri Dave Mustainen mieleen, sillä mies piti hyvin tunteikkaan puheen ennen keikan päättänyttä Holy Wars... The Punishment Due -biisiä.

"I had no idea" ja niin edelleen... Mustaine oli itse asiassa NIIN vaikuttunut sankan Qstock-yleisön loistavasta vastaanotosta, ettei muusikko pystynyt pidättelemään tunnekuohuaan tai kyyneleitään. Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on siis yleisö.

Mutta kerrottakoon myös se, että loistavassa iskussa ollut Apulanta soitti Kaleva-lavan pääesiintyjänä juuri ennen Megadethia. "Apiksen" konsertti saikin mielenkiintoisen päätöksen, kun laulajakitaristi Toni Wirtanen ryhtyi soittamaan setin päätteeksi Metallican Enter Sandmania - siis samaan aikaan, kun Megadeth oli aloittamassa keikkaansa Qstockin päälavalla. Kuulikohan entinen Metallica-mies Mustaine tämän heinolalaisten "tervehdyksen"?

Musta Barbaari taas suutahti amerikkalaisille varsin tulisesti, kun hän joutui keskeyttämään viralliseen ohjelmaan merkityn esiintymisensä muutaman minuutin ajaksi Megadethin vaatimuksesta. Megadeth saikin suomalaisartistin "vastauksen" settinsä loppupuolella, kun Musta Barbaari ryntäsi yllättäen päälavalle ja teki muutaman "kunniakierroksen" Mega-miesten keskellä biisin vielä soidessa - no, tämä tempaus päättyi tietenkin siihen, että muusikkokomeetta poistettiin festivaalialueelta.

Tässä vähän Megadethia Oulusta:

Perjantaina 1. elokuuta 2014 polkaistiin käyntiin kotimaisen festivaalikentän tuoreimmat riennot, kun Ankkarockin jättämää aukkoa paikkaamaan saapunut Tikkurila Festivaali käynnistyi helteisissä merkeissä Vantaan Hiekkaharjun urheilupuistossa.

Päivä #1 − perjantai 1.8.

Moni artisteistakin oli niin sanotusti tulessa. Ruudolfin & Karri Koiran avattua pelin Suomipop-lavalla, alkoi kaikenikäistä ja kokoista kansaa valua hiljakseen paikalle. Pian olikin jo Irinan vuoro kannustaa vielä pienoisessa työpäiväpöhnässä uinunutta yleisöä tanhuamaan. Karismaattisin ottein esiintynyt nainen saikin sukkelasti aikaan havaittavaa rentoutumista ja monen meno alkoi muuttua varovaisen vetreäksi.

Myös miehistönvaihdoksia kokenut Uniklubi oli Vantaan Energia -lavalla niin ikään hyvässä vedossa. Pandapojista miehekkäiksi rokkareiksi muovautunut ryhmä laittoi livenä menemään tavalla, jota ei moni yhtyeen sohvan pohjalta teilannut välttämättä uskoisikaan. Kappaleiden lyriikoita osattiin yleisön puolella myös kiitettävästi.

Kaikkein konkreettisimmin perjantain olemus kiteytyi kuitenkin Suomipop-lavan alkuillasta haltuunsa ottaneeseen Juha Tapioon. Useampikin paikalle hakeutunut äimisteli epäuskoisena, kun gospel-juurilta aikanaan ponnistanut ja sittemmin Vain elämää -sarjassakin kunnostautunut artisti toikkaroi monitoreiden päällä pillifarkuissaan jo ensimmäisen kappaleen aikana.

Vimmaisasti yleisönsä − ja myös epäyleisönsä − ottaneen artistin päästelyä seurasi riemulla, varsinkin, kun koko bändikin oli mitä mainioimmassa vedossa. Toinen ohjelma-alueen varsinaisista kalja-alueista oli asemoitu kotoisasti Suomipop-lavan kupeeseen. Näin Jartsat ja Pertsatkin saattoivat helposti myötäelää keikkaa samalla, kun vaimot kekkuloivat eturivissä.

Scandinavian Music Groupin ja Kaija Koon jätettyä jälkeensä rivitolkulla nostalgiakyynelissä rypijöitä, olikin sitten Herra Ylpön vuoro päräyttää Ihmisineen menemään Kopparberg-teltan puolella. Niin sanotusti vaihtoehtoisemmalle musiikille pyhitetyssä teltassa oli onnistuttu aikaansaamaan mukavasti klubimainen ja hämyisä tunnelma. Maj Karmansa kanssa paluuta puuhaava Ylppö syöksikin uskollisen oloisen yleisönsä niskaan mukavan tukun hittejä, tulta ja tuppuraa.

Kopparberg-teltassa Tikkurila Festivaalin avausillan lopetteli vankkumattoman fanijoukon ympärilleen kasvattanut Pariisin Kevät. Arto Tuunelan poppoo soitti radiosta tuttuja laulujaan lujaa ja intensiteetillä. Erityisesti maestrolla itsellään vaikutti olevan paikoitellen lähes eläimellinen lataus päällä. Kuuma tuli, mutta niin kuuluukin. Ensimmäinen päivä taputeltu!

Päivä #2 − lauantai 2.8.

Jopa edellispäivää helteisemmältä tuntuneen lauantain läväytti Suomipop-lavalla käyntiin keikkansa jälkeen tyytyväisenä hykerrellyt Modernistit. Kellon lähestyessä kolmea iltapäivällä, oli festivaalialueelle löytänyt tiensä moni − ihmisiä oli silmämääräisesti enemmän kuin edellispäivänä kahta tuntia myöhemmin. Syyllinen lienee kuvassa alla.

Kyllä, siellä se on − Edelmannin Samuli − yllään egyptinpuuvillaiselta näyttänyt miehen paita ja ympärillään paras Tikkurila Festivaalilla kuultu yhtye. Bändi paiskoi menemään Peggyt, Ihanat valot ja Tähtipölyt nautinnollisen musikaalisella, mutta silti pönöttämättömällä otteella. Huikea hittikimara keräsi Suomipop-lavan eteen ja pitkälle taaemmaskin harvinaista keikkaa seuraamaan saapuneet mummot ja tyttären tyttäret. Miehet itkivät aurinkolasiensa alta. Se kun olisi hyvin saattanut olla myös hikeä.

Festivaalialue oli lähtökohtaisesti rajallisilta tuntuneista mahdollisuuksistaan huolimatta saatu rakennettua yllättävän toimivaksi. Ruokakojuista löytyi vaihtoehtoa ja saipa alueelta jätskitötteröisiäkin. Innokkaimpia entusiasteja varten löytyivät myös omat pisteensä sukupuolitautien ja veren huumausainepitoisuuden mittauttamiseen. Erityisplussan arvoinen lisä oli Vantaan Energia -lavalta katsottuna oikeaan takakulmaan sijoitettu HSL-lounge, jonne sisään pääsi stadilaisen matkakortilla. Loungeen sijoitetuilta korokkeilta oli perheellistenkin mukava seurata keikkoja ilmaisen jäähilejuoma- ja popparitarjoilun kera.

Kelan Anssi yhtyeineen laittoi lavalla koreasti, vaikkakin otti paikoitellen huomattavan paljon vapauksia suosikkikappaleidensa muodon suhteen. Lavan etuselle kertyneestä ihmisrykelmästä saattoi kuitenkin lukea, että homma maistui ehdalta Anssilta. Pekka ja Susi -aikainen Karhun elämää soi erityisen kauniina.

Iltakahdeksalta Klamydia runttasi menemään turpeana pullistelleen anniskelualueen nyökkäillessä hyväksyvästi Suomipop-lavan suuntaan. Viikonlopun kovimman kaljajonon selvitti noin kymmenessä minuutissa, kiitos rivakoin ottein hommiaan hoidelleiden baarityöntekijöiden.

Tikkurila Festivaalin kenties epäkiitollisimman slotin saanut Stockers! käynnisti Kopparberg-teltassa settinsä Vesku Jokisen poppoon vielä paahtaessa toisella isommista lavoista. Kun vartin päästä Vantaan Energia -lavalla vielä aloitti Happoradio, oli kiusallisen selvää, ettei helsinkiläisrokkareiden keikalle liikenisi liikaa yleisöä.

Sitä oli kuitenkin loppujen lopuksi enemmän kuin samalla lavalla seuraavaksi soittaneella Death Hawksilla, jonka kanssa samaan aikaan soitti Kolmas Nainen. Soundin toimittajien vuoden 2013 parhaasta kotimaisesta levystäkin palkitsema ja kriitikko-kategorian Emma-ehdokkaana ollut yhtye veti psykeilevän settinsä Stockersin! tavoin kuitenkin rinta rottingilla paikalle saapuneita kunnioittaen.

Lauantain lopetteli Vantaan Energia -lavalla Apulanta, joka kuulosti, noh, Apulannalta. Yleisöäkin oli kuin Apulannalla. Samaan aikaan Kopparberg-teltassa Roope Salminen Ja Koirat irroitti iloittelevaisella cover-setillään lopuista festarivieraista viimeisetkin mehut.

Kokonaisuutena ensimmäistä kertaa järjestetty Tikkurila Festivaali jätti kevyesti positiivisen jälkimaun. Vaikka jokunen poikkipuolinen sana VIP-teltan ruokapuolen tasosta kuuluikin, ei ainakaan lauantaina suoritetun pistäytymisruokailun perusteella tästäkään asiasta pahaa sanottavaa löytynyt. Päinvastoin, ruoka oli monipuolista, maukasta ja vieläpä lämmintä. Mitäänhän näistä ei kokeneempi festivaalikävijä minään itsestäänselvyytenä voi pitää. Ohjelma-alueella jaetut, ilmaiset ja kierrätysmateriaalista valmistetut istuinaluset olivat myös hyvä juttu, ainakin heille, joilla tuppaavat ne jätesäkit toistuvasti sinne kotiin jesarin viereen unohtumaan.

Tikkurila Festivaalin kolmannen päivän ohjelmistona oli sunnuntaina 3. elokuuta vielä päiväkonsertti, jossa esiintyivät TCT ja Robin, sekä illalla järjestetty Viihdesunnuntai, jossa Paula Koivuniemi ja Tehosekoittimen Otto Grundström tulkitsivat materiaaliaan Vantaan Viihdeorkesterin säestyksellä.

Jokaiselle oli siis tarjolla jotakin ja ainakin artistikattauksen osalta siinä onnistuttiinkin. Nähtäväksi jää, onko näistä kinkereistä perinteeksi ja jos on, pitäydytäänkö jatkossakin vain kotimaisissa artisteissa. Ei olisi pöllömpää vaikka pitäydyttäisiinkin.

Teksti ja kuvat: Eero Tarmo

Ensimmäinen Soundin Apulanta-haastattelu ilmestyi vuoden 1994 lopussa ja lehden kannessa yhtye debytoi kaksi vuotta myöhemmin. Yhtyeestä on tehty Soundiin kymmeniä haastatteluja ja aina on löytynyt uutta asiaa. 

Ari Väntäsen kirjoittaman Apulanta-kirjan Kaikki yhdestä pahasta innoittamana uusimme nyt Soundissa 2/2012 ilmestyneen jutun, jossa pyysimme Apulantaa kommentoimaan vanhoja sanomisiaan.Ja samalla on hyvä tilaisuus kerrata yhtyeen tuotannon helmiä vuosien varrelta.

Kirjakauppoja kiertävä julkistamisrundi alkaa tänään Tampereelta ja jatkuu alla olevan aikataulun mukaisesti.

Tampere 7.8. (Paikalla Toni, Sipe ja Ari Väntänen)
Suomalainen kirjakauppa 17.30
Akateeminen kirjakauppa 18.30
Sokos kirjakauppa 19.30

Turku 14.8. (Toni, Sipe ja Ari)
Suomalainen kirjakauppa 17.00
Akateeminen kirjakauppa 21.00

Lahti 20.8. (Toni ja Sipe)
Suomalainen kirjakauppa 17.00

Helsinki 21.8. (Toni ja Sipe)
Suomalainen kirjakauppa 16.30
Akateeminen kirjakauppa 21.00

Mitä tuli sanottua, Apulanta?

"Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljon."(Toni, Soundi 12/1994)

Toni: – Kieltämättä! Kuinka enteellisesti tämä olikaan lausuttu. Kyllähän siitä kiksit saa, että jengi diggaa, ei sitä voi kieltää. Tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa, kantavia voimia ovat sairas narsismi ja terve itseironia. Allekirjoitan tänä päivänä täysin samat asiat.

"Suomessa on pitkä perinne huonosti laulavilla kaljupäisillä miehillä."

"Tietty tukan menetys vitutti, mutta kyllä se vuodessa kasvaa takaisin"(Toni armeija-aikana, Soundi 12/1994)

Toni: – Kun on näin kaunis pää ja mitat täyttävä kaali, niin ei sitä kannata karvalla peittää. Olisihan se myös aika vaivaannuttavan näköistä, jos mä nyt hiukset kasvattaisin, varmaan vähän sen tyyppinen kuin South Parkissa on sillä opinto-ohjaajalla Mr. Mackeylla. Ja toisaalta Suomessahan on myös pitkä perinne huonosti laulavilla kaljupäisillä miehillä, eli tämä on mun respekti traditiota kohtaan. Sitä paitsi meistä saa hienoja valokuvia, kun on kaksi kaljua ja yksi tukka. Vähän niin kuin ZZ Top, jossa on kaksi partaa ja sitten se Frank Beard, jolla ei ole partaa.

Sami: – Täytyy muistaa, että aasit harmaantuu ja miehet kaljuuntuu.

Miks ei uni tuu (1993)

"Me vedettiin livenä yksi kesä Tsingis Khania ja Frederik suuttui!"

Apulanta ei suinkaan aio hellittää tahtia kun Ehjä saadaan valmiiksi. On tarkoitus purkittaa ep, jolla on pelkkää lainamateriaalia. Apulanta plays Twisted Sister, Kari Peitsamo, Eläkeläiset ja jotain muutakin. (Soundi 11/1996)

Toni: – Onko näin ollut? Eihän toi paska idea ole ja onhan tuosta ollut paljon puhetta. Ja onhan noita kovereita yritetty tehdä, joista osa on ollut hirveää sontaa. Hyvä koveri oli se Iskiaksen Huomisen kyynel.

Sipe: – Siitä saatiin kyllä ihan kiitosta.

Sami: – Sen sijaan Tsingis Khanista ei.

Toni: – Me vedettiin livenä yksi kesä Tsingis Khania ja Frederik suuttui! Reetu sanoi, että raiskattu, saatana. Ja siitä kolme vuotta myöhemmin se soittelee, että teettekö mulle biisejä?

Sipe: – Minähän tein sille yhden biisin.  Reetu oli antanut nimenkin sille jo valmiiksi: Kolmen promillen kännissä. Mä sanoin, että nyt soitit oikealle miehelle, että meitsi ei ole tenuttanut sitten vuoden 1997. Kyllähän se kovasti tykkäsi ja oli ihan hyvän version vääntänyt, mutta ei ollut ehkä meitsin ominta aluetta toi kännilaulut.

Silti onnellinen (live, 1998)

"Meillä oli strippari ja jotkut 12 telkkaria, jotka tuhottiin sinne lavalle."

"Emme halunneet soittaa tänä keväänä Tavastialla, vaan siinä alakerrassa Semifinalissa. Käyn Tavastialla aina silloin tällöin ja se on ihan hyvä mesta. Mutta se ei ole meidän paikka soittaa."(Toni, Soundi 5/1997)

Toni: – Toi on tullut kumottua monta kertaa. Nytkin alkaa levyrundi Tavastialta, kuten monta kertaa aikaisemminkin. Siitä on tullut hyvä paikka meille ja nimenomaan sen yleisön murroksen kautta, tuohon aikaan kun oli niin paljon sitä teiniä. Toisaalta klassikoin keikka koskaan oli se 1996 Tavastia, kun meillä oli strippari ja jotkut 12 telkkaria, jotka tuhottiin sinne lavalle. Konsertti kesti ehkä 25 minuuttia ja yleisö suivaantui. Naiset lähti vihaisina pois ja äijät seisoi takarivissä nyrkit pystyssä, että ihan parasta!

"Luulen että hevijengi vihaa meitä kuin ruttoa. Siis tuollaiset tyypit, jotka diggailevat Sentencedia ja Stratovariusta." (Toni, Soundi 5/1999)

Toni: – Totta edelleenkin ja varmaan enenevissä määrin. Toisaalta nyt saattaa olla silleen, että muusikkopuolen hevanderit arvostaa sitä tehtyä työtä, mutta ei ne kyllä varmaan tätä musaa hirveästi diggaile. Koska ei ole musta paita ja on vähän maitoperseen näköisiä jätkiä, ei ole uniformut kuosissa, eikä ole liiton musaa. Ja sitten kun siellä on vielä niitä tiditiditiditii-kappaleita välissä.

010 (1998)

"Siitä mä olen varma, että viiden vuoden päästä mulla on talo Teksasissa ja myös Suomessa."(Sipe, Soundi 5/2000)

Sipe: – Eipä ollut kummassakaan itse asiassa... Vuonna 2005 oli 39,5 neliöinen yksiö velalla Lahdessa, mutta on sekin jotain. Ja tällä hetkellä on alimittainen talo Heinolassa, mikä vei kaikki rahat ja katto vuotaa, Teksasissa ei ole mitään! Pitää olla kiitollinen, että on katto pään päällä ja ruokaa.

"Raha täällä määrää. Se on näköjään tiedostettu jo 12 vuotta sitten ja hyvä niin."

"On todella ikävää, kun raha hallitsee koko maailmaa. Työnkin arvo mitataan vaan siinä, että kuinka paljon sä tienaat. Juuri se luo maailmaan eriarvoisuutta. Ihmisiä ei ohjaa palava halu tehdä jotain, vaan saada enemmän flätää."(Sipe, Soundi 5/2000)

Sipe: – Ihan fiksusti sanottu. Näinä kovina aikoina kun on talouskriisiä, niin nythän se eskaloituu tuo rahan ylivalta. Zeitgeist ja muut on hienoja ja kiehtovia utopioita, mutta se raha nyt vaan täällä määrää. Se on näköjään tiedostettu jo 12 vuotta sitten ja hyvä niin.

– Sehän on perverssiä, että jos maailman liikevaihto – jos ajatellaan oikeita hyödykkeitä ja palveluita, mitä maailmassa tuotetaan – olisi sanotaan nyt 90 biljoonaa, ja sitten tuon finanssimaailman eli pörssin liikevaihto onkin 900 biljoonaa. Eli johtopäätös: kaikki raha on 90 prosenttisesti ilmaa, mikä on täysin perverssiä ja yksi syy siihen, miksi tämä järjestelmä ei toimi.

Koneeseen kadonnut (2007)

"Minulla voisi olla joku muu kutsumanimi kuin Parta. Se risoo ihan vitusti, niin saatanasti, kiihtyvällä tahdilla. Täytyy vaikka järjestää joku nimikilpailu. Itse asiassa minua saa tästä lähtien kutsua miksi tahansa paitsi Parraksi"(Sami, Soundi 3/2005)

Sami: – No, toi nyt on vähän sellaista tuulimyllyjä vastaan taistelua. Ei siitä mihinkään pääse ja mä olen siihen aika hyvin sopeutunut. Mutta näinä päivinä mua pääasiassa sanotaan Jönssiksi, eli eihän toikaan sikäli ihan turha lausunto ollut.

(Juttu julkaistu alun perin Soundissa 2/2012)

Apulanta on elänyt menneinä kuukausina kiireisiä aikoja – kenties kiireisempiä kuin koskaan aikaisemmin. Yli puoli miljoonaa albumia myyneen yhtyeen vähintäänkin vaiherikas tarina on nyt luettavissa tuoreesta Kaikki yhdestä pahasta -kirjasta ja kokoonpanoaan basisti Ville Mäkisen verran alkukesällä päivittänyt yhtye julkaisee lokakuun alkupuolella mittavan kokoelman. Järkäleen työnimi on Syytöksiä ja selityksiä.

Erikoispainos sisältää lisäksi uuden version vuonna 1995 ilmestyneestä Attack Of The A.L. People -ensilevystä

- 23-vuotisen uran niputtava paketti on triplamittainen ja kokoelman erikoispainos sisältää lisäksi uuden version vuonna 1995 ilmestyneestä Attack Of The A.L. People -ensilevystä. Tuore näkemys on saanut otsikon Revenge Of The A.L. People, rumpali Simo "Sipe" Santapukki paljastaa hollolaisen Petrax-studion alakerrassa.

Kokonaan uudelleen soitettu, laulettu ja sovitettu pitkäsoitto ilmestyy myös rajoitettuna digipak-versiona.

- Olemme puhuneet AOTALP:n päivitetystä versiosta jo vuosien ajan. Debyyttimmehän täyttää kaksikymmentä ensi tammikuussa, joten ajoitus osuu nyt hyvin kohdalleen.

Onko uusiksi työstämisen pääasiallinen syy se, ettette olleet aikoinaan tyytyväisiä Attackiin?

- Ilman muuta. Yhtyeellä ei ollut paljonkaan studiokokemusta ensilevyn aikoihin ja mehän villiinnyimme kaikenlaisista kosketinsoittimista. Hei, tämä piippaus kuulostaa siistiltä, laitetaan se levylle! No, tekotapa ei ehkä palvellut kokonaisuutta ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja mitä me olemme tehneet Attack-sessioissa vuosimallia 2014? Kokeilleet tietenkin kaikenlaisia villejä ideoita, nauraa laulajakitaristi Toni Wirtanen.

Santapukki sai vahvan vision, että laitetaan pillejä sinne sun tänne

- Kaavailimme esimerkiksi torvisektiota vain yhteen biisiin, mutta sitten Santapukki sai vahvan vision, että laitetaan pillejä sinne sun tänne. Ja niin muuten laitettiin... Levykokonaisuudesta tulee siis vähintään yhtä villi kuin alkuperäisestäkin ja siellä soivat sulassa sovussa muun muassa rankka industrial, 50-luvun rakkaushempeily ja Seattlen tuoksuinen grungepunk. Moni Attackin sävellyshän on itse asiassa yllättävän hyvä, mutta sanoitusosasto on kieltämättä aika... punastuttavaa.

Entä milloin ilmestyy Apulannan kahdestoista studioalbumi?

- Ensi keväänä. Treenaamme loppusyksyn ja nauhoitamme talvella, Wirtanen lupaa.

- Mäkisen myötä Apulanta on muuten kovassa soittoiskussa. Eiköhän tämä heijastu tulevalle pitkäsoitollekin!

Jäämme jännityksellä odottamaan, miltä Revenge Of The A.L. People kuulostaa. Alkuperäinenhän soi muun muassa näin herttaisesti:

Kuten muutama kuukausi sitten uutisoimme, on Apulanta kajonnut pyhimpään ja äänittänyt uudelleen debyyttilevynsä Attack Of The A.L. People (1995).

Revenge Of The A.L. People -nimen saanut uusi versio löytyy 3.10. julkaistavan triplakokoelman kylkiäisenä, sekä ilmestyy viikkoa myöhemmin omana levynään, mutta koska levy näyttää ilmestyneen Spotifyn uumeniin tänään, niin eiköhän sukelleta sisään saman tien!

Miltä se sitten kuulostaa? Aika lailla siltä kuin odottaa saattoi - eli ammattimaisemmin toteutetulta versiolta, joka toki pesee sekä teknisen suorituksen että soundien puolesta alkuperäisen sata nolla. Toni on oppinut laulamaan (ainakin hieman paremmin), ja rytmiryhmä on kuin eri planeetalta (toki basistikin on vaihtunut tässä välissä pari kertaa). Parhaimmillaan albumi kuulostaa siltä, että sitä on ollut pirun hauska tehdä. Ei liikaa rypistämistä, vaikka studiobudjetti onkin varmasti ollut satakertainen alkuperäiseen verrattuna – on nimittäin jousia ja kaikkea. Ilahduttavaa on myös se, ettei Apulanta ole kuorruttanut lauluja viime vuosina suosimallaan metallisella soundilla kuin paikoin.

Villimpiäkin versiot olisivat saaneet olla, ja luulenpa että yhtyeen mielessä ne tuntuvat rohkeammilta kuin mitä ne itse asiassa ovat. Esimerkiksi mariachi-henkinen Kolme vuotta (mennään naimisiin) -versio on ideana paljon hauskempi kuin iskelmälliseksi taipuva toteutuksensa. Valokuvassa sen sijaan industrialmöykkä toimii juuri niin oudosti kuin odottaa saattaa.

Ja siitä ei pääse mihinkään, että albumin biisit ovat enimmäkseen oikeasti todella mainioita punkpop-ralleja. Melodisia ja koskettavia.

Mutta silti, jotainhan hyvin oleellistahan tästä puuttuu – nimittäin nuoruus. Onhan se jotenkin perverssiä, että 39-vuotias Toni Wirtanen tulkitsee 20 vuotta nuoremman Tonin teiniangstia. Toisaalta pienet perversiot ovat aina pukeneet Apulantaa.

Paljon levyn kokemiseen vaikuttaa toki myös se, että onko itse tahkonnut Attackia 90-luvulla vai ei. Minä olen, varmaan vähän liikaakin. Siksi loppujen lopuksi tylsältä tuntuvaan Revengeen tuskin tulee enää palattua. Attackiin sen sijaan vielä monta kertaa.

Alkuperäinenhän kuulostaa tältä. Ero on aika hurja.

(Kuva: Timo Isoaho)

Apulanta laittoi eilen maailmalle erittäin mystisen viestin, jossa kerrottin vain että yhtye tiedottaa tänään Apulannan tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Moni veikkaili lopettamista, miehistön vaihdosta tai silkkaa vitsiä.

No, nyt mystisyyden verho on väistynyt. Kyse oli loppujen lopuksi vain jättikeikasta.

Apulanta järjestää Espoon Baroona-areenalla 10. tammikuuta 2015 omien sanojensa mukaan "hämmentävän spektaakkelin".

Presidentin uuden vuoden puhetta mukaileva, juhlava ja varsin jaaritteleva videotiedote löytyy Radio Rockin sivuilta.

No, ei todellakaan ole, siis yllätys. Siis se, että Apulannan keikka Espoon Barona-areenalla myytiin saman tien loppuun. Yhtye nousee jäähallin lavalle 10. tammikuuta 2015.

Apulanta on ollut viime aikoina sen verran otsikoissa, muun muassa Toni Wirtasen Vain elämää -pestin, kokoelma-albumin ja kirjan ansiosta, että pikainen loppuunmyyty-kyltti oli toki odotettavissa. Lisäkeikkojen vahvistumista odotellessa (tämä ei ole sisäpiirin tietoa vaan hyvinkin villi veikkaus)...

- Nyt on aika huikea tunnelma! Kiitos. Toisaalta, nythän oikea duuni vasta alkaa. Me tehdään tästä hieno. Pommeja on jo pikkusen liikaa, mutta nyt tilataan lisää, sanoo Wirtanen.

- Keikasta tulee huikea spektaakkeli. Sellainen, jonka itse olisin aina halunnut nähdä, Sipe Santapukki jatkaa.

LISÄKSI SOUNDISSA 10/2014

• Royal Blood
• Marianne Faithfull
• DJ Kridlokk
• Ghost Brigade
• E-liike: Kimmo Pohjonen
• Jussi Niemen naamakirja: Linton Kwesi Johnson
• Tarkkailuluokka: Saijaa Saijaa
• Laulun paikka: Niko Ahvonen
• Bazook: At The Gates, Lordi, Amaranthe
• Elämäni soundit: Jere Ijäs
• Päivä musiikkiteollisuudessa: Puppa J
• + Levyarviot, Suorat sanat, Toinen kuvakulma, Uutiset, Digi, Oton vinyylit, Viimeinen sana, Syntymäpäivä

TILAA SOUNDI
OSTA DIGILEHTI

Seuraava Soundi 11/2014 ilmestyy 12.11.

Apulanta tarjosi Espoon Barona-areenan täyttäneelle yleisölle erittäin monipuolisen sataviisikymmentäminuuttisen.

- Toivottavasti tämä homma ei mene ihan "spinal tapiksi" - on meinaan sen verran monta liikkuvaa osaa tässä hommassa, että nyt tahtoo vähän hermostuttaa, laulajakitaristi Toni Wirtanen tuumi ennen keikkaa.

Muusikko oli oikeassa - keikka oli paljon enemmän kuin pelkkä musiikkikonsertti. Hallissa ja estradilla nähtiin muun muassa erilaisia pyrotehosteita, ilmassa pöristelleitä lennokkeja, tanssiesitys, mustaksi ylävartalonsa maalanneita kaasunaamaripäisiä rumpaleita, druidi, iso zombie-joukko, katosta laskeutunut Stonehenge-kivipaasi (Spinal Tap, anyone?), monenlaista liikkuvaa kuvaa tarjonnut iso screen, lukuisia eri taustakankaita ja tulta syökseviä tykinpiippuja. Maestro Wirtanen oli kuitenkin tavallaan turhaan huolissaan, sillä konsertti-iltama, Apulannan uran SE keikka, ansaitsee heittämällä kiitettävän arvosanan.

- Olihan se nyt jo melkoisen kova hetki, kun Wirtanen nostettiin valjailla kohti hallin kattoa, rumpali Simo Santapukki hymyili keikan jälkeen.

Kahden biisin (Mitä kuuluu, Piiskaa) verran mukana esiintyi myös yhtyeen entinen basisti Tuukka Temonen - miehen antaumuksellinen lavariehuminen toi ei-niin-yllättäen vanhat Apis-ajat mieleen. Samaa mieltä esiintymisen jälkeen oli myös herra Temonen.

- Tämä bändi on käynyt läpi erittäin vaikeita vaiheita menneen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana. Ette voi millään uskoa, miten älyttömän hyvältä täällä lavalla tuntuu - ei täältä teidän edestänne malttaisi lähteä millään pois, Santapukki ilmoitt yleisölle keikan loppupuolella.

Soundin paikalla olleen edustuston silmiinkin meinasi mennä roskia liikutuksen vuoksi. Se, että Apulanta esiintyi/esiintyy kahdelle loppuunmyydylle jäähalliyleisölle vuonna 2015, on vähintään kymmenen hatunnoston arvoinen tosiseikka. Ei kai tässä voi muuta kuin lainata Attack Of The A.L. Peoplea: Nähdään lauantaina!

Niin ja hei: jos tämä oli "Apulannan kosto kaikista näistä vuosista" niin kosto oli todellakin suloinen - ja ovatpa muuten hyväsydämisiä nämä kostajat!

Soundin Facebookista löytyy muutamia kuvia!

Ville Similän ja Mervi Vuorelan kirjoittama, huhtikuussa ilmestyvä uutuuskirja syväluotaa suomalaisen punkin ja hardcoren historiaa vuosilta 1985–2015.

− Valtio vihaa sua on kirja Suomi-punkin myöhemmistä vaiheista sen jälkeen, kun punkin luultiin muuttuneen lopullisesti haisevaksi raadoksi, esittelytekstissä kuvaillaan.

− 1990-luvulla sikisi entistä ankarampi punksukupolvi, joka heitti pulttitakit nurkkaan ja levitti Suomeen radikaalin eläinaktivismin. Straight edge -punkkarien raittiusaate sai Klamydian ja vanhan liiton hardcorebändit takertumaan yhä tiukemmin sorbuspulloihin, ja Apulannan ja Tehosekoittimen kaltaiset teinipunkkarit sulattivat tyttöjen sydämet.

Esittelyn mukaan punkin todellinen kultakausi alkoi sen jälkeen, kun Helsingin legendaarinen punkluola Lepakko jyrättiin maan tasalle vuonna 1999.

− Kakka-hätä 77:n, Pertti Kurikan Nimipäivien ja Pää Kiin kaltaisten bändien myötä punkskene on 2000-luvulla vahvempi kuin koskaan. Kirjaan on haastateltu Apulantaa, Tehosekoitinta, Klamydiaa ja kymmeniä muita.

Tulossa on siis varsin mielenkiintoinen opus. Kirjan tekijät ovat toimittajia: Ville Similä (s. 1977) on seurannut työssään muun muassa Myanmarin punkskeneä ja kreikkalaista anarkismia. Mervi Vuorela (s. 1984) taas kirjoittaa työkseen omista harrastuksistaan: punkrockista, metallimusiikista ja thainyrkkeilystä.

Ilosaarirock julkaisi tänään osan kesän 2015 artistikattauksestaan. Laulurinteelle saapuvat muun muassa ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä jamaikalainen reggaesuuruus Damian Marley, brittipopparit Bastille, Charli XCX ja Tom Odell, rytmimusiikkinimet, yhdysvaltalainen Big K.R.I.T., brittiläinen Beardyman ja jamaikalainen Beres Hammond sekä metallin eri laitoja edustavat yhdysvaltalainen Sunn o))) ja islantilainen Sólstafir.

Kotimaisista artisteista Joensuun Laulurinteellä nähdään muun muassa Apocalyptica, Tales from the Thousand Lakes -erikoiskeikan soittava Amorphis, Haloo Helsinki!, Apulanta, Popeda, Sanni, Elastinen, CMX, Michael Monroe, Mirel Wagner ja Von Hertzen Brothers.

Ilosaarirock järjestetään 17.−19. heinäkuuta. Festivaalin ennakkoliput ovat nyt myynnissä.

1990-luvun puolivälissä suosioon noussut punk rock -yhtye The Offspring saapuu kesällä Suomeen. Vuonna 1995 julkaistun Smash-menestyslevyn hiteistä Self Esteem ja Come Out And Play muistettava yhtye nousee lavalle Mikkelissä 7.−9. elokuuta järjestettävässä Jurassic Rockissa. Bändi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia.

Jurassic Rockissa nähdään myös kotimaisen musiikin kärkinimiä: muun muassa Haloo Helsinki!, Apulanta, Mokoma, Viikate, Kotiteollisuus, Pää Kii, Melrose ja Paperi T esiintyvät Mikkelissä.

Tulevana kesänä yhdeksättä kertaa järjestettävän festarin ohjelmistoon on tulossa vielä sekä ulko- että kotimaisia lisäyksiä.

Elokuun 7.−9. päivinä Mikkelissä juhlittava Jurassic Rock on julkistanut uusia kiinnityksiä. Tenacious D -kokoonpanossa Jack Blackin kanssa häärännyt Kyle Gass tuo The Kyle Gass Band -kokoonpanonsa ensimmäistä kertaa Suomeen.

Jurassic Rockissa nähdään myös ruotsalaisyhtyeet Hardcore Superstar ja Soilwork. Aiemmin mikkeliläisfestarin pääesiintyjäksi kiinnitettiin yhdysvaltalainen The Offspring.

Kotimaisista nimistä toista kertaa Kenkäveronniemen nurmikentillä järjestettävässä tapahtumassa nähdään muun muassa Popeda, Kaija Koo, Haloo Helsinki!, Apulanta, Stam1na, Mokoma, Viikate, Kotiteollisuus, JVG, Pää Kii, Melrose, Paperi T, Juustopäät, Red Eleven ja The Mutants. Jurassic Rock järjestetään elokuussa yhdeksättä kertaa.